Eteerinen öljy Ruusupuu

16,50 

Rauhoittava ja rentouttava ruusuntuoksu.
10ml.

Varastosaldo Varastossa
Tuotetunnus (SKU): I2203ROS Osasto:

Kuvaus

Aniba rosaeodora et al
Puun taustaa
Ruusupuu on yleinen nimike lukuisille puulajeille, jotka ovat saaneet nimensä joko punertavan puuaineksen tai ruusua muistuttavan tuoksunsa takia. Viimeksi mainittuja on perinteisesti käytetty hajuvesien valmistuksessa ja silloin ennen kaikkea Aniba rosaeodora -lajiketta, joka kasvaa Brasilian sademetsissä.
Aina 1960-luvulle saakka siitä valmistettiin niin paljon öljyä, että puu luokiteltiin uhanalaiseksi. Brasilian ympäristöasioiden instituutti, IBAMA, kontrolloi nykyisin öljyn vientiä ja vaatii, että jokaista ulkomaille vietyä ruusupuuöljyastiaa (180 kg) kohden, on istutettava 80 uutta puuta. Niiden kannat ovat nykyään vakiintuneet. Kuitenkin monet puulajeista, joista saadaan ruusupuuta, ovat edelleen uhanalaisia.
Öljyn valmistus
Kalleimpiin ruusupuuöljyihin käytetään vanhempia, villeinä kasvavia puita. Rungot kuljetetaan jokia pitkin pienemmille liikuteltaville tislauslaitoksille, joita käytetään tislaamisesta jääneellä puuhakkeella. Öljyä saadaan noin 1 %. Ruusupuuöljyn kokonaistuotanto on noin 100 tonnia.
Huonompilaatuista öljyä tislataan nuoremmista (usein istutetuista) puista sekä puuteollisuuden sahanpuruista ja oksista. Tavallisesti sekoitetaan useita puulajeja, joilla on samat ominaisuudet. Meidän öljymme kuuluu tähän laatuluokkaan, koska haluamme välttää villien puiden kaatamista.
Perinteinen käyttö
Öljy oli aiemmin melko tavallinen tuoksuaine, jota käytettiin saippuoissa ja puhdistusaineissa. Hyödyntämismenetelmien kehittyessä öljyn laatu ja status nousivat. Parasta ruusupuuöljyä käytetään nykyisin erittäin hienoihin hajuvesiin.
Terveysvaroitukset
Tiettävästi vaaraton.
Ruusupuu kotikäytössä
Tuoksu on rauhoittava ja voidaan käyttää helpottamaan stressiä ja makuuhuoneessa. Tuoksu ei ole feminiininen eikä maskuliininen eli molemmat sukupuolet yleensä pitävät siitä.
10 ml

Lisätiedot

Paino 40 g (gramma)

Arviot

Tuotearvioita ei vielä ole.

Kirjoita ensimmäinen arvio tuotteelle “Eteerinen öljy Ruusupuu”

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *