Pomon noidannuoli

Onko sinulla joskus ollut noidannuoli?
Jokin aikaa sitten minuunkin iski akuutti noidannuoli!

Kevät ja alkukesä ovat ristialtista aikaa meille konttori-ihmisille! Pitkän, istutun talven jälkeen haluaa ulos ja tehdä äkkiseltään paljon raskaita askareita joihin ei ole tottunut. Vaikka itse olen treenannut säännöllisesti koko talven, satuin jokin aika sitten nyrjäyttämään jalkani kesämökin kivikossa. Tämän seurauksena jouduin totuttelemaan ontuvan kävelyyn muutaman viikon ajan. Se rasitti tietysti selkääni, joten riitti, että pesin autoni samalla altistaen hikisen selkäni kylmälle, saadakseni selän pois kuvioista.

Koska olen aiemmin työskennellyt naprapaattina usean vuoden ajan, on minulla aika paljon kokemusta näistä ongelmista. Ja vaikka tiedän paljon tästä vaivasta, tekee se kuitenkin niin kipeää, kun se sattuu omalle kohdalle!
Pohjautuen kokemuksiini alalta, niin luulen tietäväni, että ongelmani johtuu pienestä välilevyn pullistumasta. Nyt olen maannut lattialla ja tehnyt McKenzie harjoituksia ja käyttänyt selkärullaa tukena istuessani. Töissä olen välillä joutunut menemään lattialle makamaan pystyäkseni tekemään harjoituksia. Koirani Svante, joka on mukanani töissä, on ollut mielissään, kun isäntä on tullut makamaan lattialle, ja laittanut maate viereeni!

Nyt on käytössä Linnex, McKenzie harjoitukset ja selkärulla, ja muutaman päivän itsehoidon jälkeen on vihlova kipu poissa! Selkä on vieläkin jäykkä, mutta uskallan paremmin liikkua.

Sellaiselta voi arkipäivä näyttää Prestonilla – ei aina mene kuten Strömsössä

Terveisiä
David